No terve! Juttu on nyt kuulkaas niin, että mä olen päättänyt jatkaa bloggaamista. Koin valtavaa tarvetta tehdä uuden blogin ja aloittaa aivan puhtaalta pöydältä, koska Converting Vegetarians numero 1 (tää on numero 2, koska olen nimien keksijänä virtuoosi) nyt tuppasi nuupahtamaan kasaan jo alkutekijöissään - syynä siihen on luultavasti se, ettei mikään vaatebloggaaminen ole koskaan ollut mun juttu. Pakko se vaan on myöntää. Vaatteet eivät ylipäänsäkään ole mitenkään hirveän kokonaisvaltaisesti elämäni sykähdyttävimpiä asioita. Paljon enemmän mua sykähdyttää megazonessa viipottaminen, rappukäytävästä löytynyt muurahaisfarmi ja se hetki aamuyöstä, kun tajuaa ettei enää kertakaikkiaan kannata mennä nukkumaan. Joskus ehkä myös muutkin asiat.
Toisiansanoen, mä haluan jatkossa kirjoittaa just siitä, mikä mua milloinkin innostuttaa. Oli se sitten Final Fantasy VII:n kymmenes läpipeluukerta tai sängyn alta löytynyt, syömäkelpoinen kirsikkatomaatti. Olen lajityypiltäni jonkinsortin nörtti, ja myönnän etten lukeudu millään tavalla erinäisillä brunsseilla ravaavan blogienemmistön joukkoon. 99% lukijoista varmaan kaikkoaa tässä ajan kanssa kun päästän sielunelämäni valloilleen, mutta ainakin voin viimein täysin vapautuneesti raportoida tänne. Se on ihanan vapauttavaa. *__*
Kaikki eivät mua ehkä vielä tunne, joten esittäytyminen lienee paikallaan.
Olen Heidi, 20 vuotta - loistavalla yleistiedolla varustautunut ihmisolento, joka kuuli viime viikolla villin huhun siitä ettei rusinoita ehkä sittenkään kasvateta maan alla. Asun Kalliossa, 25 neliön luukussa, jota 25-neliöisyydestään huolimatta rakastan. Elämä täällä on leppoisaa ja jännittävää: koskaan ei tiedä kuka naapuruston jäsenistä on tällä kertaa käynyt ottamaan unta palloon kotioveni eteen. Kotioveni edessä tapahtuu aina muutenkin vaikka mitä jännittävää. Ja mitä muuta ihminen voisi kaivata, kuin jännittäviä tapahtumasarjoja suoraan kotiovensa eteen? Ei niin mitään.
Kämppiksenä mulla on kani, jonka mielipuuhiin kuuluu kaikensortin järsiminen. Se järsii suureksi ilokseni niin kenkiä kuin pleikkarinohjaimiakin. Kumpikin on melko anteeksiantamatonta toimintaa, mutta sydämeni heltyy aina kun löydän sen sukkakorista nukkumasta. Sen nimi on Nirppu, ja kaikesta järsimisestä huolimatta se on maailman paras elämänkumppani.
Mun lempijuttuja on lukeminen, kirjoittaminen, musiikki, valokuvaaminen, rpg-pelaaminen ja täydellisten kenkien metsästäminen. En ole missään edellä mainituista erityisen hyvä, paitsi ehkä ankaran treenauksen jälkeen siinä viimeisenä mainitussa. Tykkään maagisesta realismista ja ambientista, kaikesta mahdollisimman hämyisestä siis.
Tykkään itseasiassa aika monista jutuista. Tykkään matkustella päämäärättömästi ratikalla ympäri Helsinkiä ja piirrellä monisilmäisiä robottiolentoja päiväkirjaani silloin, kun en saa sinne mitään lyyrisempää aikaiseksi. Tykkäämisenkohteiden ehdotonta kärkeä edustavat myös eurooppalainen kirjallisuus, lähes kaikki punaviinit ja Irregular Choicen kengät. Mulla on myös tapana addiktoitua animeen kuin animeen, oli sen aiheena sitten leivänteko tai nyrkkeily.
Omistan (ja näin ollen myös käytän) lähes yksinomaan korkokenkiä ja katson Totoron aina, jos jokin riipii. Ainiin, ja mun lempieläin on lammas. Ylivoimaisesti. Ei ole lampaan voittanutta.

Muistutan kuulemma erehdyttävästi Lumikkia, ja tämän kuvan otettuani voin myöntää että mahdollisesti asia on näin.

Tykkään käyttää muhkeita hameita, pituudeltaan aika lyhyitä sellaisia. Punainen on mun luottovärini; jotain punaista on aina oltava päällä. Hiuspannat ovat viimein siirtyneet kaapin pohjalta jokapäiväiseen käyttöön, ja erinäisten otsatukkakokeilujen jälkeen olen viimein hyväksynyt sen tosiasian, ettei moinen sovi mulle.

Mä olen viettänyt prosentuaalisesti melko suuren osan elämästäni ernuna. Ernuus opetti mulle kaksi ehdottoman tärkeää asiaa: taidon viettää 52 tuntia putkeen tietokoneen ääressä ja raitasukkisten ihanuuden.
Sellainen mä oon. Mun motto elämässä on ehdottomasti "skarppaa, älä larppaa." Vaikka larppaaminen on musta ihanaa. Mut joku motto täytyy olla.
Joten jos epäglamouristinen ja suhteellisen random elämäni kiinnostaa edes jossain määrin, niin tervetuloa lukemaan! o/
Eikäku just mahtavaa jos alat enemmänki kertoo elämästäs ku pelkkiä vaatejuttuja. Mut yks olennainen osa tästä vielä puuttuu: Nirppukuvat! Ehdottomasti vaadin pupukuvia! Paljon! Isoja!
VastaaPoistaOi sie palasin bloggaamaan. Ihanaa! Tykkaan siun kirjoitustyylista ja aiheista ja blogimaailma kaipaa lisaa larppaajia.
VastaaPoistaMahtavaa! Niin siistiä! Vaikutat sen verran mainiolta persoonalta, että tämmöinen vähän syvemmältä ajatuksia/meininkejä raapaiseva blogi on just paikallaan :) Toivotan blogille pitkää ikää!
VastaaPoistaOot ihanin, tätä jään seuraamaan suuremmalla innolla kuin vanhempaa blogiasi. : ) Ihanaa, ei blogibrunsseille ja kyllä lampaille!
VastaaPoistaah oot ihana!
VastaaPoistaHeips! Tutustuin ja tykästyin vanhaan blogiisi juuri niihin aikoihin kun olit sitä jo lopettelemassa, ja ilahduin kun huomasin, että olet palannut. Tämän ideahan kuulostaa vielä paljon paremmalta. :) Ajattelin vain moikata kun olen uusi lukija, ja toivottaa samalla sut tervetulleksi takaisin. :) Toivottavasti uusi blogi antaa sulle itsellesikin enemmän!
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä tämä puhtaalta pöydältä aloittaminen :). Vaikka ei siinä, tykkäsin edellisestäkin blogista <3! Mutta kiva että nyt tulee painottumaan mahdollisesti eri asioihin :).
VastaaPoistaNoista raitasukkahousuista - onko noita saatavilla H&M shop onlinesta? Vai onko ainoa mahis saada nuo käymällä itse konkreettisesti kaupassa :(?
HYVÄ HEIDI! Tervetuloa takaisin :> Sulla on aina ollut ihan käsittämättömän omituiset, mutta just siksi aivan erinomaisen mainiot jutut. Lisäksi olet ehkä maailman kuumin nörtti. Älä siksi ainakaan ihan täysin luovu asukuvista, pakkohan mun on jotain säpinää saada elämääni! Ja jos Ouluun koskaan saadaan mitään scifi/fantasia/über geekish -tapahtumaa, niin tulet ehdottomasti käymään. Live long and prosper, jään odottelemaan kirjoituksiasi :>
VastaaPoistaIhanaa kun bloggaat omista jutuistasi, kiinnostaa tällaista toista hämyilevää korkkaritoveria huimasti :) Nörttiys, Totoro, seikkailut ja kengät voittaa kaiken ♥
VastaaPoistaOoh :) Mahtavaa saada muitakin kuin vaatejuttuja, kirjoitat niin kiherryttävän hauskasti ^^
VastaaPoistaRaitasukkahousut. Sydämeni. Pysähtyi. Oi MIKSI minä en ikinä löydä niitä mistään?! Sniff. :(
VastaaPoistaMutta ihanaa, että palasit!
mun korvaan tää kuulostaa paremmalta kun aikasempi, jeejee, onnea tälle!
VastaaPoistaRupesin just eilen seuraa sun vanhaa blogia, näköjään reippaasti myöhässä :D hahaa.
VastaaPoistaMä harrastan välillä myös ratikalla päämäärättömästi ajelua, mutta nyt on täytynyt pitää taukoa, koska mul ei oo kuukausilippua enkä uskalla ajaa pummilla ku muutaman pysäkinvälin kerrallaan. Mä oon enemmän possu-ihminen, mut lampaitakin on mulle siunaantunut ihan kiitettävästi, koska edellinen poikaystävä oli lammasfriikki.
oot kyllä ihana, ja toi vika kuva kans
VastaaPoista-milla
Totta puhuen sun kirjoitukset on aina ollut ihania kolmesta syystä:
VastaaPoista1) Sun kirjoitustyyli. Ihana. Rakastan. Saat normaalitkin asiat näyttämään hämmästyttäviltä ja taianomaisilta.
2) Kiinnostuksen kohteet. Ei ole sun musiikki-kirja- tai pelimaun voittanutta. Luin aikoinani Kirjavarkaan sun blogin innoittamana, ja oon kyseisestä kirjavinkistä ikuisesti kiitollinen. Final Fantasyt ja Infected Mushroom FTW!
3) Sanot mitä sanot, myös sun tyyli on ihana! Mutta vain yhtenä plussana muun hyvän lisäksi, jos ymmärrät mitä tarkoitan :'D
Tällainen lifestyleblogi tuntuu myös musta enemmän sun jutulta, go for it! Bloggailuiloa! :---)
Hei ihan mahtavaa että oot taas blogimaailmassa! Aion jatkaa lukemista, sun kirjoitustyyli ja elämänasenne on niin mahtavia, ettei sillä kirjoituksen aiheella ole oikeastaan mitään väliä :D Oikeestaan on vaan kiva, että kerrot enemmän elämästäs ku vaatteistas, koska ainaki aikasempien postausten perusteella sulle sattuu ja tapahtuu, aina (;
VastaaPoistaOij, olet ihana. (: Odotan että tämä blogi pääsee vauhtiin, olet vaan kaikista paras!
VastaaPoistawhoa ihanaa! ♥ sulla on aivan upeet hiukset!
VastaaPoistaHuh, pitää toivoa että et törmää mun poikaystävään.
VastaaPoistakuuullostaa aivan mahtavalta, olet aivan ihana!! =)
VastaaPoistaI love you I love you I love you!
VastaaPoistaReason 1) Final Fantasy VII pelaaminen
Reason 2) nörtti!
Reason 3) "tapana addiktoitua animeen kuin animeen, oli sen aiheena sitten leivänteko tai nyrkkeily" Aaws, juuri herkesin henkisesti sättimästä itseäni, kun tuijotin Fruits Basketia opparin teon sijaan..
Reason 4) GIR p*rkele! GIR!!
Joten eipä mulla tällä erää muuta kuin
http://www.youtube.com/watch?v=Nwpd2mJpi9Y
ja ihanaa, että bloggaat igen!
Odotan innolla! Anna palaa!
VastaaPoistajeeeeeeee !
VastaaPoistaIhanaa kuulla että palasit, ja parempi niitä nörtti juttuja kuunnella, kuin mitä puin tänään, vaikka älä niitä asukuviakaan kokonaan unohda :)
VastaaPoistaVaikka päädyinkin seurailemaan sun edellistä blogia juurikin vaate- ja kenkäjuttujen vuoksi, ei tää muutos riipaise yhtään. Oon kaipaillut lukemistooni blogeja, joissa puhutaan muustakin kuin vaatteista ja aina niistä samoista uutuusmallistoista, mut harmi kyl aika vähän sellaisiin omien mieltymysteni vastaisiin sekametelisoppablogeihin missään törmää. Sulla on kummiski semmonen tyyli kaikin puolin, että tää myöskin kaikesta mahollisesta postaava nörtti ei voi ku taputella Xbox-ohjaimiaan yhteen ja toivottaa onnea vapaamman blogailun taipaleelle!;)
VastaaPoistaHaha, minun lempieläimeni on siili, mutta ehkä pääsen tästä viiltävästä ristiriidasta yli!
VastaaPoistaIhanaa kun olet taas keskuudessamme, kaunokki.
Aiheutit vähän hämmennystä. Ryhdyin hetki sitten pitkästä aikaa selaamaan blogilistaa, kun kaverini valitteli sen olevan täynnä pelkkiä muotiblogeja - mikä näytti pitävän paikkansa. Päädyin sieltä blogisi edelliseen inkarnaatioon ihan pelkän nimen takia. En ole ihan varma mitä odotin, mutta kun vaatekatalogin lisäksi tuli vastaan kuvia soijawokista ja Chrono Triggeristä, alkoi jotenkin kiinnostaa.
VastaaPoistaTäytynee siis vähän seurailla tätä, ainakin jos tiedossa on vaihtelevampia aiheita. Sinänsä tykkäsin vaateblogauksestakin, oot hirmu nätti.
Nörttiys on aivan aliarvostettua. Ihanaa!
VastaaPoistaIhana elämä! Kuulostaa noin miljoona kertaa mielenkiintoisemmalta kuin brunssit ja muotiviikot jossain nevadassa. Eli rupeen kyllä seuraavaan :>
VastaaPoista25m2 Kalliossa, ei ole sen voittanutta, niin se vaan on.
VastaaPoistaMä rakastan sun kirjoitustyyliä! Ihanaa, että oot takaisin linjoilla.
VastaaPoistaHei Kaunotar! :)
VastaaPoistaKiva kun palasit bloggaamaan.
bongasin sut muuten 15.2. eräästä henkilökuntalehdestä ;)
Luin Converting Vegetarians ykköstä joskus aiemmin, mutta lopulta kyllästyin (samaan aikaan kyllästyin useisiin muihin muotiblogeihin), ihanaa että aloitit arkisemman blogin. Tätä pitää seurailla :)
VastaaPoistaen oo aiemmin lukenut sun blogia mut tää ihanan erilainen esittelypostaus sulatti ehdottomasti mun sydämen :) kiitos ja kumarrus!
VastaaPoistaTämä oli toinen kerta elämässäni kun näin sanan ernu. Ja ensimmäinenkin tapahtui tässä kuussa kun posti vihdoin kantoi kadonneet imageni kotiin. Näin sitä oppii uutta. Ja löytää uusia blogeja.
VastaaPoistaTätä aijon ehottomasti jäädä seurailemaan! Sun blogi on ihanan erilainen kun nykyään on vaan muotiblogeja kun sieniä sateella, sekä kirjoitustyylisi on kiva :)
VastaaPoistaEn tiedä muistatko mua / osaatko yhistää mut muhun ollenkaan mutta mä olen se, joka on aika usein pommittanut sua kommentoimalla irc-gallerian ihmeellisessä maailmassa (en nyt tässä julkisesti nimimerkkiäni laita koska oma blogini on kaikkien nähtävillä ja haluan pitää sen anonyyminä koska henkilökohtainen on kyseessä...) ja joku kerta annoit mulle sun edellisen blogin osoitteeskin. :)
VastaaPoistaNoh, tänään sitten oon pläräillyt innokkaana sun vanhaa blogias koska a) sulla on upea ja uniikki tyyli ja b) oot verbaalisesti lahjakas (ja uniikki tällä saralla myöskin). Sieltä sitten löysin tieni myös tänne sun uutukaisees ja todellakin: mielelläni seuraan tätä myös jatkossa ja nimenomaan hyvä ettei tämä oo sellainen päivän asuni-blogi vaan just enemmänkin henkilökohtaasempi.
Pitkää ikää blogille toivottelee tämäkin! ^^
mulla oli kani nimeltä Nirppu :) yhtenä yönä se oli vaan mystisesti kadonnut. Se oli aina yöt vapaana tallin valjashuoneessa missä sen koppakin oli ja yhtenä aamuna sitä vaan ei löytynyt mistään..ovet ja ikkunat oli kiinni eikä tallissa ollut minun jälkeeni käynyt kukaan..mystistä.
VastaaPoista